Suomalaiset sarjat 2017

Odotetuimmat suomalaiset sarjat 2017

Vaikka sarjojen kulta-aika onkin jenkeissä parhaimmillaan, ei tule unohtaa myöskään kotimaista tuotantoa, joiden helmille saadaan jatkoa vuoden 2017 aikana. Jotkut näistä suomalaisista sarjoista ovat jo vuosien ajan viihdyttäneet katsojia ja mukaan on otettu myös muutama uutuus, joiden odotetaan saavan kiitettävä määrä katsojia. Kuten joka vuosi, kevät starttaa vauhdilla uusien sarjojen esittämisen ja lähes kaikki parhaat sarjat onkin saatavilla heti alkuvuodesta.

Putous

Suomalaisten suosioon heti kohonnut Putous sarja saa jatkoa vuonna 2017, uudella, kahdeksannella tuotantokaudella. Tammikuussa starttaava sarja päättyy maaliskuussa ja luvassa on ehdottomasti huumoria, sekä hauskoja tilanteita. Sarjan ideana on kerätä kasaan näyttelijöitä, jotka viihdyttävät lähetyksen aikana yleisöä erilaisien sketsien merkeissä. Improvisointi ja kekseliäisyys pääsevät kunniaan, sillä kahdeksan jakson aikana kamppaillaan myös Vuoden Sketsihahmo tittelistä. Tämä on oleellisen osa sarjaa, sillä jokaisen näyttelijän tulee heti alkuun luoda oma sketsihahmo, joiden joukosta katsojat valitsevat suosikkinsa. Äänestyksen perusteella jokaisessa jaksossa pudotetaan yksi hahmo, kunnes viimeisen jakson aikana julistetaan voittaja. Tehtäviä annetaan jaksoissa aina musiikkinumeroista puhtaisiin näytöstöihin. Osa sketseistä on valmiiksi käsikirjoitettu ja harjoiteltu, osa jopa aikaisemmin nauhoitettu. Näiden lisäksi päästään näkemään tulikoe, jossa näyttelijällä, tai näyttelijäryhmällä on mahdollisuus saada koskemattomuus pudotukseen. Tässä on kuitenkin improvisoinnilla suuri merkitys, koska täysin tietämättä hahmo voi joutua keksimään vitsin, laulun, tai räpin. Lisäksi mukana on muita erilaisia tilanteita ja haasteita, jotka ovat vaihdelleet tuotantokausien mukaan.

Laurin talot

Sarjojen ei kuulu olla pelkkää draamaa ja näyttelemistä, parhaimmat suomalaiset tuotokset ovatkin tosi tv sarjoja ja reaalisarjoja. Yksi vuoden 2017 uusista ohjelmista on Laurin talot, jossa Lauri Ylönen suunnittelee julkkiksille uuden kodin. Lauri Ylönen on tuttu Rasmus yhtyeestä ja myöhemmin myös soolo urastaan. Tämän lisäksi miehen repertuaariin sisältyy kuosien suunnitteleminen, sekä jopa sohvan tekeminen. Nyt on kuitenkin vuorossa hiukan suuremman haasteen, sillä kokonaisten talojen suunnitteleminen tulee toden teolla olemaan huikan erilaista, kuin pelkkien kankaiden tai huonekalujen. Mukaan ohjelmaan ovat lähteneet Elastine, Jarppi ja Valavuori. Elastine, tuttu räppäri, Jarppi, Duudsoneiden hahmo, Valavuori, julkisuuden henkilö ja liikemies, sekä Lauri Ylönen itse saavat kaikki uudet kodit, joista on tarkoitus tehdä sekä älykkäitä, että ekologisia. Rakennusprojektia seurataan aina ensimmäisistä hetkistä alkaen ja tietysti toimintaa saadaan mukaan vaikka panssarivaunun avulla.

Vain elämää

Vain elämää on 2012 vuonna alkunsa saanut kotimainen ohjelma, jossa suomalaisia artisteja kerättiin asumaan saman katon alle. Viikon aikana jokaiselle artistille on varattu yksi päivä, jossa tämä saa järjestää aktiviteetteja muille artisteille ja päivän tähden kappaleita esittävät kaikki muut artistit. Viimeisimmän jakson aikana artistit laulavat duettoja yhdessä ja kaiken kaikkiaan sarja pyrkii tuomaan uudenlaisia tulkintoja aikaisemmin kaikkien tuntemille kappaleille.

Keväällä 2017 alkaa Vain elämää sarjan kuudes tuotantokausi ja ennen tämän starttaamista päästään ihailemaan kaikkia aikaisempia tuotantokausia. Uutta on luvassa monella tapaa, sillä tällä kertaa muusikot lennätetään Espanjan Aurinkorannoille. Uuteen kokoonpanoon kuuluu Nikke Ankara, Irina Robin, Olli Lindholm, Samu Haber, Laura Voutilainen ja Petra. Toinen suurempi muutos on artistien päivien jakaminen kahdelle päivälle, jotta jaksossa esitettävät kappaleet voidaan kuulla kokonaisuudessaan. Sarja on saanut heti kritiikkiä puoleensa ja varsinainen kohu nousi suosittujen kappaleiden täydellisestä muuttamisesta, mikä ei kuitenkaan ole aikaisemmin ollut ihan se ohjelman tarkoitus. Tekijänoikeuksien kanssa oli myös tullut ongelmaa, joten draamaa ei tuotantokaudelta ole puuttunut!

Hyvät ja huonot uutiset

Suomalaiset osaavat visailun ja rakastavat sitä, mikä selittääkin Hyvät ja huonot uutiset sarjan menestyksen. Jo 2012 alkunsa saanut sarja aloittaa kahdeksannen tuotantokautensa. Juontaja ohjelmassa on muuttunut Kari Ketoseksi ja vakiopanelisteina toimivat Niina Lahtinen, Paula Noronen, Mikko kuustonen, Andre Wickströn, sekä Juha Vuorinen. Sarjan ohjelmaan kuuluu myös “kansan pulssilla” äänestys, jossa palkitaan se panelisti, joka on ollut useimmin voittajana tuotantokauden aikana. Jaksoissa vierailee myös yllätyspanelisti, jota ei paljasteta ennen jakson esittämistä. Sarja on saavuttanut suosiota lähinnä sen takia, että se tarttuu ajankohtaisiin kysymyksiin humoristisella tavalla ja avaa julkkisten omakohtaisia sattumuksia kaikkien tietoon. Perinteisten tylsien uutisten sijaan saadaan hiukan erilaista palautetta ongelmiin. Lisäksi päästään vuorovaikutukseen yleisön kanssa äänestysten kautta, joka tuo sarjaan entistä enemmän huumoria.

BumtsiBum

BumtsiBum on tuttu viihdeohjelma 1990 – luvun lopulta aina 2000 – luvun puoleen väliin saakka. Se oli yksi lauantai iltojen katsotuimmista sarjoista, ja tuskin kukaan on unohtanut Marco Bjurströmin humoristisen otteen ohjelman juontajana. Alkuperäiseen kokoonpanoon kuului myös pianistit Seppo Hovi, Esa Nieminen, sekä Tuomas Kesälä. Houseyhtyeeseen kuuluivat Häkä Virtanen, Jari Puhakka, Juha Lanu, Jatrsa Karvonen, sekä Heikki Pohto. Jopa 8 vuoden ajan suomalaisia viihdyttänyt ohjelma on jäänyt lähes klassikon asemaan ja sarjan päättyminen tuli monelle pettymyksenä. Nauttiessaan suurinta suosiotaan sarjan pohjalta tehtiin myös kiertue, jossa esiintyjinä oli sen hetken kuumimpia nimiä, kuten Jari Sillanpää ja Marita Taavitsainen. Sarjan idea oli yksinkertainen. Jokaiseen jaksoon otettiin tunnettuja julkisuuden laulajia, joiden tehtäväksi jäi arvata ja esittää lauluja. Vierailijat jaettaisiin kahteen eri joukkueeseen, jotka joutuivat arvaamaan kappaleen, joka paljastettaisiin vähitellen juontajan takana olevalta taululta. Lisäksi kilpailussa tuli vastata erilaisiin kysymyksiin, jotka liittyivät esitettyihin kappaleisiin.

Nyt Suomen 100 vuotisen taipaleen kunniaksi päätettiin ohjelma herättää henkiin jälleen kerran ja siitä päästään nauttimaan heti keväästä lähtien. Ohjelmaa alettiin suunnittelemaan jo vuonna 2015, jolloin päätettiin että ensimmäisessä jaksossa tulisivat kilpailemaan Vetti Kallio, Diandra, Visa Luttinen, sekä Virve Rosti. Myös juontaja, sekä pianistit ovat muuttuneet, sillä tällä kertaa Kalle Lindroth on juontajana ja Heikki Puhakainen, sekä Lasse Piiranen, pianisteina.