Odotetuimmat lastenelokuvat 2017

Odotetuimmat lasten elokuvat 2017

Vuosi 2017 on täynnä uusia lastenelokuvia, joiden julkaisua odotetaan innolla. Osa elokuvista on jatko-osia supersuosituille elokuville ja näiden odotetaan tietenkin vetävän puoleensa runsaasti katsojia, vaikka jatko-osat eivät välttämättä ylläkään samalle tasolle alkuperäisen elokuvan kanssa. Mukaan mahtuu kuitenkin myös täysin uusia tulokkaita, joiden toivotaan nousevan suosioon, tietenkin myös mahdollistaen myöhemmät jatko-osat, joko katsojien iloksi tai suruksi. Nämä leffat kannattaa kuitenkin käydä katsomassa, sillä useimmat niistä sopivat koko perheelle, eikä kyseessä ole vain perheen pienimmille sopivat prinsessa elokuvat!

Batman Lego Elokuva

Lego Batman Elokuva

Batman vastaan, Jokeri, Supermies, Robin? Vaikka teema onkin jo koluttu läpi useaan kertaan, luo lego elokuva sen uuteen ulottuvuuteen. Humoristinen ja hauska kuvaelma supersankarin elämästä, seikkailusta pahiksia vastaan ja tietenkin omien pelkojen voittamisesta, on lämmittävä ja vauhdikas veto!Lego elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2014 ja siitä tuli automaattisesti elokuvateattereiden vetävimpiä elokuvia. Ei siis ole ihme että saman teeman pohjalle on valmisteltu uutta elokuvaa, joka saakin ensi-iltansa vuonna 2017. Legot Batman elokuva on Lego maailmaan pohjautuva elokuva, jossa seikkailee tietenkin kaikille tuttu supersankari Batman. Vaikka supersankari elokuvia ja sarjoja viliseekin elokuvateatterit ja televisio sakeana, voidaan olettaa tämän erottuvan joukosta, monellakin tapaa.

Juonena on vetäytyneen, hiukan ironisen ja jopa yksinäisen Batmanin kamppailu omia pelkojaan vastaan, jotka keskittyvät lähinnä perhesuhteiden muodostumiseen. Tietenkin elokuvaan sisältyy myös paljon toivottua toimintaa ja pahan roolissa nähdäänkin Batmanin arkkivihollinen Jokeri. Elokuva sisältää runsaasti huumoria, myös hiukan aikuisemmasta päästä, joten todennäköisesti sen parissa viihtyvät koko perhe.

Itse ilkimys 3

Itse ilkimys 3

Voihan veljet! Perhesuhteet voivat olla aina hiukan haastavia, eikä kommelluksilta, hauskoilta sattumuksilta ja haastavilta tilanteilta voida välttyä kun superpahiksen perheeseen lisätään vielä uusi tekijä. Keski-iän kriisi saa uutta tuulta purjeisiinsa, kun kaaos ottaa vallan tilanteesta!Itse ilkimys elokuva on jo kaikille vanha tuttu ja sen jatko-osa, sekä spin-off sarja minionseista on saanut salit täyteen katsojia joka kerta. Kukapa ei rakastuisi hiukan hömelöön superpahikseen, tämän adoptoimiin kolmeen suloiseen lapseen, tyttöystävään ja tietenkin runsaslukuiseen joukkoon keltaisia apureita. Vuonna 2017 julkaistaan Itse ilkimys 3, joka on ehdottomasti nähtävä, varsinkin jos edelliset osat on tullut katsottua muutamaan otteeseen.

Tässä jatko-osassa työttömäksi joutunut pahis joutuu miettimään elämäänsä uudestaan ja useiden sattumusten kautta pääseekin laajentamaan taas perhettään. Päähenkilön kauan kadoksissa olleen veljen löytyessä, joutuu Gru yllättäen painostuksen kohteeksi, kun suvun perinteet pistetään koetukselle. Eikä asiaa auta se, että lähes identtinen veli on monella tapaa sankariamme parempi, aina varpaista hulmuavaan tukkaan asti.

Autot 3

Autot 3

Kaasujalan huumaa, polttavaa moottoritietä, hurraava yleisö ja räiskyvät kamerat – näitä kaikkia on varmasti tiedossa uusimman Autot elokuvan kaasuttaessa elokuvateattereihin. Mutta mitä tapahtuu kun vanhan sankarin on aika astua alas ja antaa tietä uudelle tulokkaalle? Autot ovat taaskin yksi katsotuimmista lastenelokuvista viimeisimpien vuoden aikana ja jopa sen lukuisat spin-off elokuvat ovat saaneet paljon suosiota. Vuonna 2017 näyttämöille palaa alkuperäisen elokuvan hahmot ja täysin uusissa seikkailuissa. Jos Salama Mc. Queen valloitti jo ensimmäisellä kerralla, voidaan odottaa tämän kaasuttavan sydämiin myös kolmannella kerralla.

Elokuva starttaa kun kaikkien lempi auto, Salama Mc. Queen joutuu kilpailussa onnettomuuteen, minkä johdosta tämän uran odotetaan olevan ohi. Elokuva seuraa kilpurin tietä matkalla toipumisesta aina uusinta teknologiaa käyttävän, uutuuttaan kiiltävän kilpurin haastamiseen. Vauhtia ja huumoria ei elokuvasta puutu, mutta samalla päästään uppoamaan raskaampien kysymysten äärelle, varsinkin siitä, koska on aika luovuttaa?

Smurffit – Kadonnut kylä
Smurffit – kadonnut kylä

Smurffit vetävät aina yhtä, auttavat toisiaan ja tietävät paikkansa kylässä – vai niinkö? Mitä jos omat juuret ovat hukassa, eikä yksi smurffeista löydäkään paikkaansa? Täytyykö jokaisella olla oma roolinsa, vai riittääkö pelkästään omana itsenä oleminen?

Smurffit on tuttuja hahmoja jo kymmenien vuosien ajan varsinkin vanhoista televisiosarjoista. Kun näistä suosikkihahmoista tehtiin vihdoin ison luokan elokuva, nousivat smurffi fanit ja nuoriso joukolla katsomaan lopputulosta. Elokuva menestyi niin hyvin, että tiedossa on jo Smurffit 3 – kadonnut kylä. Aikaisempien elokuvien tapaan hahmoina ovat kaikki tutuimmat smurffit, tällä kertaa muutamalla uudella lisäyksellä.

Smurffiinan historian painaessa tämän mieltä, alkaa paljastumaan täysin uudenlainen maailma, johon harvat smurffeista olisivat osanneet varautua. Monien mutkien ja seikkailujen kautta joukko smurffeja onnistuu löytämään kadonneen kylän ja paljastamaan hyvin uudenlaisen puolen smurffeista. Yhteistyö, ystävyys ja rohkeus ovat taaskin suuressa arvossa, joten aikaisempien elokuvien fanit eivät tule pettymään.

The Boss Baby
The Boss Baby

Espressoja tilaava, alamaisia pyörittävä ja rahaa viljelevä pieni mies puvussa, ei ehkä ole se ensimmäinen esimerkki, mikä tulee mieleen uuden veljen saapuessa taloon. Huomion jakaminen uuden sisaruksen kanssa on aina haastavaa, mutta mitä kun tämä puhuu vielä aikuisen miehen äänellä?

The Boss Baby on täysin uusi elokuva, josta povataankin suurta suosikkia. Mikä olisikaan parempaa kuin tarina perheestä, joka adoptoi suloisen vauvan joukkoonsa? Kun uusi tulokas sattuukin olemaan pukuun pukeutuva, salkkua kantava ja maailmanvalloitusta suunnitteleva vauva, ei asiat suju yhtä yksinkertaisesti.

Huumorilla, ironialla ja nokkelilla juonenkäänteillä täytetty elokuva pystyy muuttamaan vauvasta pomon, koiranpennuista vihollisia ja perheen yhteiselosta hyvin mielenkiintoista. Pintapuolisista eroista huolimatta elokuva on tarina perheen sopeutumisesta uusiin tilanteisiin, yhteisymmärryksen löytämisestä ja tietenkin yhteistyön tärkeydestä, olivat perheenjäsenet minkälaisia tahansa.