Popular Posts


SUPERSANKAREIDEN VUOSI

Supersankarit valloittavat ruudun

Supersankareita nähdään nykyään joka puolella, sekä sarjoissa, että elokuvissa. Vuoden 2017 sarjalistaan kuuluu sekä vanhojen sarjojen uusia tuotantokausia, että täysin uusia sarjoja joista povataan jättimenestyksiä. Vuonna 2017 jatkuvat esimerkiksi sarjat:

Lucifer

DCn langenneesta enkelistä kertova sarja saa jatkoa toisella tuotantokaudella kesällä!

Supergirl

Toisella tuotantokaudella jatkaa myös teräsmiehen spin-off sarja Supergirl, joka kertoo tietenkin terästytön seikkailuista.

Flash

Maailman nopeimmasta miehestä kertova sarja starttaa kolmannen tuotantokautensa heti tammikuussa, saaden edellisen kauden päätösjaksosta järkyttyneet fanit vihdoin mielenrauhaan!

Arrow

Arrow on ollut poikkeuksena supersankari sarjojen keskuudessa, sillä se on kerännyt paljon suosiota myös perinteisten sarjakuvafanien ulkopuolelta. Vuonna 2017 nautitaankin jo sarjan viidennestä kaudesta!

Legends of Tomorrow

Kuten huomata saattoi, vuonna 2016 televisioon putkahti useita uusia supersankari sarjoja ja Legens of Tomorrow on yksi onnekkaista jotka uusittiin toiselle kaudelle ja huhujen mukaan jopa kolmas kausi on tiedossa vuoden päästä!

Agents of S.H.I.E.L.D

Supersuosituksi nousseen sarjan kausi 4 alkaa huhtikuussa ja edellisten kausien tapaan jännitystä ja vaarallisia tilanteita ei tule puuttumaan!

Näiden lisäksi tarjolla on muutamia uusia sarjoja, jotka vasta starttaavat vuonna 2017:

Powerless

Powerless on supersankareiden maailmaan keskittyvä sarja, mutta toisin kuin muut sarjat, päähenkilöt ovat tuiki tavallisia, vakuutusyhtiössä työskenteleviä henkilöitä. Vakuutusyhtiö vaan sattuu erikoistumaan supersankareihin liittyvien vahinkojen korvaamiseen!

Legion

Legion sarja keskittyy Marvel Comiksin Leegio hahmoon ja avaakin oven ensimmäiseksi X-Men elokuvien maailmaan. Tammikuussa alkanut sarja keräsi jo niin paljon katsojia, että toinen kausi on luvattu heti seuraavalle vuodelle!

Iron Fist

Iron fist on Netflixin ja Marvelin yhteistyössä tuottama sarja, joka on saanut paljon ristiriitaista palautetta sekä näyttelijävalintojen, että laatunsa puolesta.

The Defenders

Netflixin ja Marvelin yhteistyössä avautuu myös ovet uudenlaisen supersankari joukon seikkailuihin, kun Daredevil, Jessica Jones, Luke Cage ja Iron Fist laitetaan taistelemaan yhteistä vihollista vastaan!

The Inhumans

Marvelin Inhumans sarjakuvaan perustuva tv-sarja saa alkunsa 2017 syksyllä ja kuun pimeälle puolelle keskittyvä toiminta sarja tulee varmasti yllättämään katsojat!

Jos sarjat eivät kiinnosta kovinkaan paljoa, voidaan aina supersankareista nauttia valkokankaalla ja vuonna 2017 onkin luvassa 5 isoa supersankari elokuvaa! Osa onkin tuttuja jo aikaisempien osien puolesta, toiset taas uudelleenohjauksia vanhoista suosikeista, ja loput täysin uusia tuttavuuksia, jotka yrittävät jättää jälkensä nykyisten supersankarielokuvien joukkoon.

Guardians Of The Galaxy 2

Ensimmäisen Guardians of the Galaxy elokuvan jättimäisen suosion jälkeen oli täysin varmaa että jatko-osa olisi tiedossa. Saman ohjaajan voimin jatko-osan odotetaan täyttävän kaikkien fanien odotukset. Star Lordin, Gamoran, Draxin, Rocketin ja vauva Rootin palatessa valkokankaalle voidaan olla varmoja että huumoria ja toimintaa on riittämiin! Toisin kuin useat muut supersankari elokuvat, Guardians Of The Galaxy elokuvilta ei odoteta turhaa synkkyyttä ja syvällistä pohdiskelua, vaan nautinnollista, nokkelaa huumoria koko perheelle.

Wonder Woman

Gal Gadot on nähty ensimmäisessä Wonder Woman roolissaan elokuvassa Batman v Superman: Dawn of Justice. Vuonna 2017 ensi-iltansa saava Wonder Woman elokuva tulee sisältämään myös muita tuttuja tähtiä, kuten Star Trekin Chris Pinen ja House of Cardin Robin Wrightin. Naispäähahmoihin keskittyneitä supersankarielokuvia onkin suhteellisen vähän, varsinkin viime vuosina, joten oli odotettavissa että vastaavaa olisi suunnitteilla. Wonder Woman kertoo tarinan Amazonien prinsessasta, jota on koulutettu koko tämän elämän ajan olemaan soturi. Amerikkalaisen pilotin haaksirikkoutuessa rauhaisan paratiisin keskelle, prinsessalle selviää muun maailman olevan sodan runnoma, mikä tietenkin saa sankarin pakkaamaan tavaransa, tähtäävän seikkailuun ja lopulta löytämään voimansa, muuttuen Wonder Womaniksi.

Spider-Man: Homecoming

Jostain syystä Spider-Man elokuvia päästään katsomaan tasaiseen tahtiin ja harvemmin samoilla näyttelijöillä kuin aikaisemmin. Tämä pitää taaskin paikkansa, kun Spider-Man Homecoming saapuu näyttämölle, tällä kertaa päätähtenään Tom Holland. Ensimmäinen vilkaisu hahmoon nähtiin Captain; Civil War elokuvassa ja uudessa tuotoksessa nähdään myös esimerkiksi Iron Man. Elokuvan kohdalla herää kuitenkin kysymys, kuinka monta kertaa sama tarina voidaan kertoa uudestaan, varsinkin kymmenen vuoden sisällä? Tästä elokuvasta voidaan kuitenkin sanoa, että huumoria ei tule puuttumaan, eikä tarina todellakaan jatka samalla linjalla kuin edeltäjänsä. Nähtäväksi jää, tuleeko Spiderman näkymään myös osana Avengers maailmaa myöhemmin.

Thor: Ragnarok

Chris Hemsworth palaa valkokankaalle Thorin roolissa taas, tällä kertaa kolmannen Thor elokuvan myötä. Thor: Ragnarok sijoittuu Avengers: Age of Ultron elokuvan jälkeiseen maailmaan, jossa Thoria pidetään vankina Sakaar planeetalla, vieläpä ilman tärkeintä asettaan, vasaraa. Miehen harteille jää vapauttaa itsensä ajoissa, jotta Asgardin tulevaisuus ei ole täydellinen tuho. Pääpahiksena nähdään tällä kertaa Hela, kuoleman jumalatar, joka janoaa Asgardin sivilisaation tuhoamista. Mukaan mahtuu myös jostain syystä Hulk, jota vastaan Thor pääsee taistelemaan aikaisemmasta yhteistyöstä huolimatta.

Justice League

Justice League tulee tuomaan kaikki DC sarjakuvien suurimmat supersankarit yhteen, joka tarkoittaa että fanien odotus vuoden 2017 loppuun asti tulee olemaan pitkä! Bruce Waynen, eli Batmanin lyödessä hynttyyt yhteen Diana Princen, eli Wonder Womanin kanssa, päättävät nämä koota yhteen joukon supersankareita, puolustamaan maailmaa uutta uhkaa vastaan. Lopulliseen kokoonpanoon mahtuu Batmanin ja Wonder Womanin lisäksi Awuaman, Cyborg, sekä Flash! Valitettavasti, tai onneksi, kaikki näyttelijät eivät ole samoja, joita on nähty esimerkiksi sarjoissa ja muissa elokuvissa, mutta tämä voikin nostaa elokuvan entistä paremmalle tasolle, tai tehdä siitä täyden flopin. Varmaa on kuitenkin se, että elokuvan tuotannossa ei ole säästelty laisinkaan ja pelkästään uskomattomat erikoistehosteet ovat riittävä syy käydä katsomassa Justice League.

Odotetuimmat lastenelokuvat 2017

Odotetuimmat lasten elokuvat 2017

Vuosi 2017 on täynnä uusia lastenelokuvia, joiden julkaisua odotetaan innolla. Osa elokuvista on jatko-osia supersuosituille elokuville ja näiden odotetaan tietenkin vetävän puoleensa runsaasti katsojia, vaikka jatko-osat eivät välttämättä ylläkään samalle tasolle alkuperäisen elokuvan kanssa. Mukaan mahtuu kuitenkin myös täysin uusia tulokkaita, joiden toivotaan nousevan suosioon, tietenkin myös mahdollistaen myöhemmät jatko-osat, joko katsojien iloksi tai suruksi. Nämä leffat kannattaa kuitenkin käydä katsomassa, sillä useimmat niistä sopivat koko perheelle, eikä kyseessä ole vain perheen pienimmille sopivat prinsessa elokuvat!

Batman Lego Elokuva

Lego Batman Elokuva

Batman vastaan, Jokeri, Supermies, Robin? Vaikka teema onkin jo koluttu läpi useaan kertaan, luo lego elokuva sen uuteen ulottuvuuteen. Humoristinen ja hauska kuvaelma supersankarin elämästä, seikkailusta pahiksia vastaan ja tietenkin omien pelkojen voittamisesta, on lämmittävä ja vauhdikas veto!Lego elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2014 ja siitä tuli automaattisesti elokuvateattereiden vetävimpiä elokuvia. Ei siis ole ihme että saman teeman pohjalle on valmisteltu uutta elokuvaa, joka saakin ensi-iltansa vuonna 2017. Legot Batman elokuva on Lego maailmaan pohjautuva elokuva, jossa seikkailee tietenkin kaikille tuttu supersankari Batman. Vaikka supersankari elokuvia ja sarjoja viliseekin elokuvateatterit ja televisio sakeana, voidaan olettaa tämän erottuvan joukosta, monellakin tapaa.

Juonena on vetäytyneen, hiukan ironisen ja jopa yksinäisen Batmanin kamppailu omia pelkojaan vastaan, jotka keskittyvät lähinnä perhesuhteiden muodostumiseen. Tietenkin elokuvaan sisältyy myös paljon toivottua toimintaa ja pahan roolissa nähdäänkin Batmanin arkkivihollinen Jokeri. Elokuva sisältää runsaasti huumoria, myös hiukan aikuisemmasta päästä, joten todennäköisesti sen parissa viihtyvät koko perhe.

Itse ilkimys 3

Itse ilkimys 3

Voihan veljet! Perhesuhteet voivat olla aina hiukan haastavia, eikä kommelluksilta, hauskoilta sattumuksilta ja haastavilta tilanteilta voida välttyä kun superpahiksen perheeseen lisätään vielä uusi tekijä. Keski-iän kriisi saa uutta tuulta purjeisiinsa, kun kaaos ottaa vallan tilanteesta!Itse ilkimys elokuva on jo kaikille vanha tuttu ja sen jatko-osa, sekä spin-off sarja minionseista on saanut salit täyteen katsojia joka kerta. Kukapa ei rakastuisi hiukan hömelöön superpahikseen, tämän adoptoimiin kolmeen suloiseen lapseen, tyttöystävään ja tietenkin runsaslukuiseen joukkoon keltaisia apureita. Vuonna 2017 julkaistaan Itse ilkimys 3, joka on ehdottomasti nähtävä, varsinkin jos edelliset osat on tullut katsottua muutamaan otteeseen.

Tässä jatko-osassa työttömäksi joutunut pahis joutuu miettimään elämäänsä uudestaan ja useiden sattumusten kautta pääseekin laajentamaan taas perhettään. Päähenkilön kauan kadoksissa olleen veljen löytyessä, joutuu Gru yllättäen painostuksen kohteeksi, kun suvun perinteet pistetään koetukselle. Eikä asiaa auta se, että lähes identtinen veli on monella tapaa sankariamme parempi, aina varpaista hulmuavaan tukkaan asti.

Autot 3

Autot 3

Kaasujalan huumaa, polttavaa moottoritietä, hurraava yleisö ja räiskyvät kamerat – näitä kaikkia on varmasti tiedossa uusimman Autot elokuvan kaasuttaessa elokuvateattereihin. Mutta mitä tapahtuu kun vanhan sankarin on aika astua alas ja antaa tietä uudelle tulokkaalle? Autot ovat taaskin yksi katsotuimmista lastenelokuvista viimeisimpien vuoden aikana ja jopa sen lukuisat spin-off elokuvat ovat saaneet paljon suosiota. Vuonna 2017 näyttämöille palaa alkuperäisen elokuvan hahmot ja täysin uusissa seikkailuissa. Jos Salama Mc. Queen valloitti jo ensimmäisellä kerralla, voidaan odottaa tämän kaasuttavan sydämiin myös kolmannella kerralla.

Elokuva starttaa kun kaikkien lempi auto, Salama Mc. Queen joutuu kilpailussa onnettomuuteen, minkä johdosta tämän uran odotetaan olevan ohi. Elokuva seuraa kilpurin tietä matkalla toipumisesta aina uusinta teknologiaa käyttävän, uutuuttaan kiiltävän kilpurin haastamiseen. Vauhtia ja huumoria ei elokuvasta puutu, mutta samalla päästään uppoamaan raskaampien kysymysten äärelle, varsinkin siitä, koska on aika luovuttaa?

Smurffit – Kadonnut kylä
Smurffit – kadonnut kylä

Smurffit vetävät aina yhtä, auttavat toisiaan ja tietävät paikkansa kylässä – vai niinkö? Mitä jos omat juuret ovat hukassa, eikä yksi smurffeista löydäkään paikkaansa? Täytyykö jokaisella olla oma roolinsa, vai riittääkö pelkästään omana itsenä oleminen?

Smurffit on tuttuja hahmoja jo kymmenien vuosien ajan varsinkin vanhoista televisiosarjoista. Kun näistä suosikkihahmoista tehtiin vihdoin ison luokan elokuva, nousivat smurffi fanit ja nuoriso joukolla katsomaan lopputulosta. Elokuva menestyi niin hyvin, että tiedossa on jo Smurffit 3 – kadonnut kylä. Aikaisempien elokuvien tapaan hahmoina ovat kaikki tutuimmat smurffit, tällä kertaa muutamalla uudella lisäyksellä.

Smurffiinan historian painaessa tämän mieltä, alkaa paljastumaan täysin uudenlainen maailma, johon harvat smurffeista olisivat osanneet varautua. Monien mutkien ja seikkailujen kautta joukko smurffeja onnistuu löytämään kadonneen kylän ja paljastamaan hyvin uudenlaisen puolen smurffeista. Yhteistyö, ystävyys ja rohkeus ovat taaskin suuressa arvossa, joten aikaisempien elokuvien fanit eivät tule pettymään.

The Boss Baby
The Boss Baby

Espressoja tilaava, alamaisia pyörittävä ja rahaa viljelevä pieni mies puvussa, ei ehkä ole se ensimmäinen esimerkki, mikä tulee mieleen uuden veljen saapuessa taloon. Huomion jakaminen uuden sisaruksen kanssa on aina haastavaa, mutta mitä kun tämä puhuu vielä aikuisen miehen äänellä?

The Boss Baby on täysin uusi elokuva, josta povataankin suurta suosikkia. Mikä olisikaan parempaa kuin tarina perheestä, joka adoptoi suloisen vauvan joukkoonsa? Kun uusi tulokas sattuukin olemaan pukuun pukeutuva, salkkua kantava ja maailmanvalloitusta suunnitteleva vauva, ei asiat suju yhtä yksinkertaisesti.

Huumorilla, ironialla ja nokkelilla juonenkäänteillä täytetty elokuva pystyy muuttamaan vauvasta pomon, koiranpennuista vihollisia ja perheen yhteiselosta hyvin mielenkiintoista. Pintapuolisista eroista huolimatta elokuva on tarina perheen sopeutumisesta uusiin tilanteisiin, yhteisymmärryksen löytämisestä ja tietenkin yhteistyön tärkeydestä, olivat perheenjäsenet minkälaisia tahansa.

Suomalaiset sarjat 2017

Odotetuimmat suomalaiset sarjat 2017

Vaikka sarjojen kulta-aika onkin jenkeissä parhaimmillaan, ei tule unohtaa myöskään kotimaista tuotantoa, joiden helmille saadaan jatkoa vuoden 2017 aikana. Jotkut näistä suomalaisista sarjoista ovat jo vuosien ajan viihdyttäneet katsojia ja mukaan on otettu myös muutama uutuus, joiden odotetaan saavan kiitettävä määrä katsojia. Kuten joka vuosi, kevät starttaa vauhdilla uusien sarjojen esittämisen ja lähes kaikki parhaat sarjat onkin saatavilla heti alkuvuodesta.

Putous

Suomalaisten suosioon heti kohonnut Putous sarja saa jatkoa vuonna 2017, uudella, kahdeksannella tuotantokaudella. Tammikuussa starttaava sarja päättyy maaliskuussa ja luvassa on ehdottomasti huumoria, sekä hauskoja tilanteita. Sarjan ideana on kerätä kasaan näyttelijöitä, jotka viihdyttävät lähetyksen aikana yleisöä erilaisien sketsien merkeissä. Improvisointi ja kekseliäisyys pääsevät kunniaan, sillä kahdeksan jakson aikana kamppaillaan myös Vuoden Sketsihahmo tittelistä. Tämä on oleellisen osa sarjaa, sillä jokaisen näyttelijän tulee heti alkuun luoda oma sketsihahmo, joiden joukosta katsojat valitsevat suosikkinsa. Äänestyksen perusteella jokaisessa jaksossa pudotetaan yksi hahmo, kunnes viimeisen jakson aikana julistetaan voittaja. Tehtäviä annetaan jaksoissa aina musiikkinumeroista puhtaisiin näytöstöihin. Osa sketseistä on valmiiksi käsikirjoitettu ja harjoiteltu, osa jopa aikaisemmin nauhoitettu. Näiden lisäksi päästään näkemään tulikoe, jossa näyttelijällä, tai näyttelijäryhmällä on mahdollisuus saada koskemattomuus pudotukseen. Tässä on kuitenkin improvisoinnilla suuri merkitys, koska täysin tietämättä hahmo voi joutua keksimään vitsin, laulun, tai räpin. Lisäksi mukana on muita erilaisia tilanteita ja haasteita, jotka ovat vaihdelleet tuotantokausien mukaan.

Laurin talot

Sarjojen ei kuulu olla pelkkää draamaa ja näyttelemistä, parhaimmat suomalaiset tuotokset ovatkin tosi tv sarjoja ja reaalisarjoja. Yksi vuoden 2017 uusista ohjelmista on Laurin talot, jossa Lauri Ylönen suunnittelee julkkiksille uuden kodin. Lauri Ylönen on tuttu Rasmus yhtyeestä ja myöhemmin myös soolo urastaan. Tämän lisäksi miehen repertuaariin sisältyy kuosien suunnitteleminen, sekä jopa sohvan tekeminen. Nyt on kuitenkin vuorossa hiukan suuremman haasteen, sillä kokonaisten talojen suunnitteleminen tulee toden teolla olemaan huikan erilaista, kuin pelkkien kankaiden tai huonekalujen. Mukaan ohjelmaan ovat lähteneet Elastine, Jarppi ja Valavuori. Elastine, tuttu räppäri, Jarppi, Duudsoneiden hahmo, Valavuori, julkisuuden henkilö ja liikemies, sekä Lauri Ylönen itse saavat kaikki uudet kodit, joista on tarkoitus tehdä sekä älykkäitä, että ekologisia. Rakennusprojektia seurataan aina ensimmäisistä hetkistä alkaen ja tietysti toimintaa saadaan mukaan vaikka panssarivaunun avulla.

Vain elämää

Vain elämää on 2012 vuonna alkunsa saanut kotimainen ohjelma, jossa suomalaisia artisteja kerättiin asumaan saman katon alle. Viikon aikana jokaiselle artistille on varattu yksi päivä, jossa tämä saa järjestää aktiviteetteja muille artisteille ja päivän tähden kappaleita esittävät kaikki muut artistit. Viimeisimmän jakson aikana artistit laulavat duettoja yhdessä ja kaiken kaikkiaan sarja pyrkii tuomaan uudenlaisia tulkintoja aikaisemmin kaikkien tuntemille kappaleille.

Keväällä 2017 alkaa Vain elämää sarjan kuudes tuotantokausi ja ennen tämän starttaamista päästään ihailemaan kaikkia aikaisempia tuotantokausia. Uutta on luvassa monella tapaa, sillä tällä kertaa muusikot lennätetään Espanjan Aurinkorannoille. Uuteen kokoonpanoon kuuluu Nikke Ankara, Irina Robin, Olli Lindholm, Samu Haber, Laura Voutilainen ja Petra. Toinen suurempi muutos on artistien päivien jakaminen kahdelle päivälle, jotta jaksossa esitettävät kappaleet voidaan kuulla kokonaisuudessaan. Sarja on saanut heti kritiikkiä puoleensa ja varsinainen kohu nousi suosittujen kappaleiden täydellisestä muuttamisesta, mikä ei kuitenkaan ole aikaisemmin ollut ihan se ohjelman tarkoitus. Tekijänoikeuksien kanssa oli myös tullut ongelmaa, joten draamaa ei tuotantokaudelta ole puuttunut!

Hyvät ja huonot uutiset

Suomalaiset osaavat visailun ja rakastavat sitä, mikä selittääkin Hyvät ja huonot uutiset sarjan menestyksen. Jo 2012 alkunsa saanut sarja aloittaa kahdeksannen tuotantokautensa. Juontaja ohjelmassa on muuttunut Kari Ketoseksi ja vakiopanelisteina toimivat Niina Lahtinen, Paula Noronen, Mikko kuustonen, Andre Wickströn, sekä Juha Vuorinen. Sarjan ohjelmaan kuuluu myös “kansan pulssilla” äänestys, jossa palkitaan se panelisti, joka on ollut useimmin voittajana tuotantokauden aikana. Jaksoissa vierailee myös yllätyspanelisti, jota ei paljasteta ennen jakson esittämistä. Sarja on saavuttanut suosiota lähinnä sen takia, että se tarttuu ajankohtaisiin kysymyksiin humoristisella tavalla ja avaa julkkisten omakohtaisia sattumuksia kaikkien tietoon. Perinteisten tylsien uutisten sijaan saadaan hiukan erilaista palautetta ongelmiin. Lisäksi päästään vuorovaikutukseen yleisön kanssa äänestysten kautta, joka tuo sarjaan entistä enemmän huumoria.

BumtsiBum

BumtsiBum on tuttu viihdeohjelma 1990 – luvun lopulta aina 2000 – luvun puoleen väliin saakka. Se oli yksi lauantai iltojen katsotuimmista sarjoista, ja tuskin kukaan on unohtanut Marco Bjurströmin humoristisen otteen ohjelman juontajana. Alkuperäiseen kokoonpanoon kuului myös pianistit Seppo Hovi, Esa Nieminen, sekä Tuomas Kesälä. Houseyhtyeeseen kuuluivat Häkä Virtanen, Jari Puhakka, Juha Lanu, Jatrsa Karvonen, sekä Heikki Pohto. Jopa 8 vuoden ajan suomalaisia viihdyttänyt ohjelma on jäänyt lähes klassikon asemaan ja sarjan päättyminen tuli monelle pettymyksenä. Nauttiessaan suurinta suosiotaan sarjan pohjalta tehtiin myös kiertue, jossa esiintyjinä oli sen hetken kuumimpia nimiä, kuten Jari Sillanpää ja Marita Taavitsainen. Sarjan idea oli yksinkertainen. Jokaiseen jaksoon otettiin tunnettuja julkisuuden laulajia, joiden tehtäväksi jäi arvata ja esittää lauluja. Vierailijat jaettaisiin kahteen eri joukkueeseen, jotka joutuivat arvaamaan kappaleen, joka paljastettaisiin vähitellen juontajan takana olevalta taululta. Lisäksi kilpailussa tuli vastata erilaisiin kysymyksiin, jotka liittyivät esitettyihin kappaleisiin.

Nyt Suomen 100 vuotisen taipaleen kunniaksi päätettiin ohjelma herättää henkiin jälleen kerran ja siitä päästään nauttimaan heti keväästä lähtien. Ohjelmaa alettiin suunnittelemaan jo vuonna 2015, jolloin päätettiin että ensimmäisessä jaksossa tulisivat kilpailemaan Vetti Kallio, Diandra, Visa Luttinen, sekä Virve Rosti. Myös juontaja, sekä pianistit ovat muuttuneet, sillä tällä kertaa Kalle Lindroth on juontajana ja Heikki Puhakainen, sekä Lasse Piiranen, pianisteina.

Odotetuimmat suomalaiset elokuvat 2017

Odotetuimmat suomalaiset elokuvat 2017

Vuosi 2017 on jännittävä sekä uusien sarjojen, että elokuvien saralla, varsinkin maailmanlaajuisesti. Täytyy kuitenkin katsastaa myös kotimaiseen tuotantoon, sillä tänä vuonna nähtäville tulee odotettuja elokuvia. Näin suuren budjetin leffoja päästään harvoin katsomaan ja osa niistä on aiheuttanut sekä valtavaa kohua, että kiinnostusta. Taidonnäytteitä on luvassa sekä Suomen arvostetuimmilta ohjaajilta, että parhailta näyttelijöiltä, joten kaikki avaimet siihen, että vuodesta 2017 tulisi historian paras elokuvavuosi, on olemassa.

Vaikka alan parhaimmisto onkin yhdistynyt näyttämään lopputuloksia samana vuonna, on pelkona myös se, etteivät elokuvat pysty toteuttamaan yleisön vaatimuksia. Kun lähdetään kokeilemaan menestystä perinteisten genrejen ulkopuolella, tai kuvaamaan uudelleen Suomen arvostetuimpia ja tunnetuimpia teoksia, ei vaadita paljoa, että mennään täysin metsään. Varmaa on kuitenkin se, että olivat elokuvat menestyksiä tai eivät, elokuvateatterit täyttyvät katsojista, jotka eivät malta olla arvostelematta uusimpia tuotoksia.

Armoton maa elokuva

Armoton maa

Armoton maa on draama, jonka on ohjannut Jussi Hiltunen. Tämä elokuva onkin ohjaajan ensimmäinen kokopitkä elokuva, missä mies on toiminut myös käsikirjoittajana. Yleisesti positiivisia arvosteluja saanut filmi on yksi suomalaisen elokuvatuotannon perusteoksia ja pystyy pysymään mukana vahvempienkin elokuvien kanssa. Länsi-Lapin pieneen kylään sijoittuva elokuva kertoo eläköityneestä poliisista, joka joutuu suojelemaan poikaansa vankilasta vapautettua tappajaa vastaan. Lapin armottoman erämaan viimassa välien selvittely yltyy, kun poliisin on kohdattava menneisyytensä virheet, jotka eivät hautaudu hankeen yhtä helposti kuin ruumiit. Perin pohjin suomalaisen elokuvan tunnelma, mikä onnistuu vangitsemaan karun ja kylmän tunnelman alusta loppuun asti.

Rendel

Vaikka vuonna 2017 onkin tulossa suuremman budjetin elokuvia, on Rendel silti varteenotettava tulokas. Tämä Jesse Haajan ohjaama elokuva edustaa ensimmäistä supersankari elokuvaa Suomessa ja se onkin suhteellisen ajankohtainen, ottaen huomioon kuinka moni Hollywoodin elokuvista on samoilla linjoilla nykyään ja miten hyvin ne ovat menestyneet. Ongelmaksi kuitenkin muodostuu rajallinen budjetti ja esimerkiksi erikoistehosteet, mitkä tuskin pystyvät yltämään samalle tasolle jättimäisten elokuvien kanssa. Toisaalta tämä ei ole ehkä tarpeenkaan ja jos mietitään Iron Sky elokuvan tehosteita, voidaan huomata miten pienemmällä saadaan myös näyttävää työtä aikaan.

Juonen suhteen elokuva voi joko ihastuttaa tai vihastuttaa. Ensinnäkin supersankari Rendel on ohjaajan itse luoma supersankari, joten tämä tulee pohjautumaan alkuperäisiin teoksiin täysin tekijän mukaan. Rendel onkin arjessa aviomies ja perheen isä, työtön ja masentunut sellainen. Tämä auttaa tuomaan suomalaisemman tunnelman elokuvaan, joka kuitenkin laittaa ajatukset koetukselle kun mukaan heitetään rikollisjärjestöä johtava armoton pomo, sekä tämän poika. Nähtäväksi jää, tuleeko Rendelistä koko maan suosikki sankari, vai halutaanko tämän koettelemukset haudata mahdollisimman nopeasti unholaan.

Tom of Finland

Tom of Finland tuo taaskin Suomelle hiukan erilaista katsottavaa, tällä kertaa Dome Karukosken ohjaamana elokuvana. Homoeroottisen taiteilijan elämänkerran kuvaava teos on jo heti palkittu kansainvälisellä palkinnolla ja ensi-illan aikana kohosi toiseksi katsotuimmaksi elokuvaksi. Touko Laaksosen elämään perustuva elokuva muuttaa kansainvälisesti tunnetun suomalaisen kuvataiteilijan elämän valkokankaalle rehellisellä ja monipuolisella tavalla. Suomalaisena edelläkävijänä tunnettu mies imi inspiraatiota jatkosodan taisteluista, arvista huolimatta ja kohosi elämänsä aikana hyvin tunnetuksi jopa Yhdysvalloissa. Huumoria on elokuvassa riittämiin, eikä kliseitä ole pahasti liikaa, mikä antaa elokuvalle paremmat mahdollisuudet nousta suosioon, kuin suurin osa muista suomalaisista elämänkerta teoksista. Homoeroottisuuden lisäksi saadaan myös uutta näkökulmaa sodan maailmaan ja siihen, miten sodasta kotiutuva henkilö pystyy palautumaan arkeen, varsinkin jos sen ajan uskomukset ja asenteet ovat oman elämänkatsomuksen ulkopuolella. Pohjimmiltaan se on tarina taiteellisuudesta ja rakkaudesta, joka voi viedä yllättävän pitkälle elämässä.

Fargo kausi 3
Ikitie

Antti Tuurin menestyksekkääseen romaaniin pohjautuva Ikitie on elokuva historian vaietuista osista ja sen on ohjannut AJ Annila. Suomen 100 vuotisen itsenäisyyden kunniaksi tehty elokuva pyrkii kertomaan tuiki tavallisen suomalaisen miehen epätavallisen matkan halki koettelemusten, aina tarkoituksena päästä takaisin kotiin. Päähahmo, Jussi Ketola, joutuu elämänsä suurimpaan seikkailuun, kun tämä viedään itärajalle ammuttavaksi, mutta onnistuu paeta kaappareita. Rajan toisella puolella edessä on uuden elämän rakentaminen ja siihen sopeutuminen, samalla kun ystävystyminen ja vakoilu sekoittuvat. Todellisuuden rajat häilyvät kun eteen tulee tilanteita, jotka muuttavat paratiisista helvetin ja saavat kaipaamaan kuolemaa.

Tunetomaton sotilas

Suomen täyttäessä 100 vuotta, on suhteellisen ilahduttavaa, että ehkä tunnetuin maamme elokuvista, klassikko Tuntematon sotilas, julkaistaan uutena versiona. Tämä tietenkin herättää myös kysymyksiä, sillä kansan rakastamat alkuperäiset teokset ovat niin arvostettuja, ettei tilaa uudelle versiolle välttämättä löydy. Mutta tarvitseeko 2017 julkaistavan elokuvan kohota entisten rinnalle, vai voiko se kenties löytää täysin oman paikkansa suomalaisessa elokuvahistoriassa? Positiivisia asioita heti alkuun on se, että elokuvan on ohjannut Aku Louhimies. Ohjaajan lukuisat palkinnot ja kuuluisat teokset antavat heti oikeanlaisen otteen, kun edes harkitaan Väinö Linnan Sotaromaani teoksen muuttamista taas valkokankaalle. Elokuvalle on myös tehty neliosainen televisiosarja, joka julkaistaan samalla lailla Suomen juhlavuotena. Elokuva on ollut tiedossa jo vuodesta 2014, eli mikään yllätys tämä ei tule olemaan. Kokonaisuudessaan budjetti on reilut seitsemän miljoonaa, mikä saakin sen suurimpien suomalaisten tuotantojen pariin.

Tuntematon sotilas pohjautuu siis Väinö Linnan klassikko romaaniin ja aikaisimpien tietojen mukaan tulee olemaan hyvin uskollinen alkuperäiselle tekstille. Käsikirjoituksessa on myös hyödynnetty Sotaromaania, eli Tuntemattoman sotilaan alkuperäistä versiota. Eroavaisuuksia tulee tietenkin näkymään muihin elokuviin verrattuna, mutta tämä täytyy ottaa hyvänä asiana. Uuden sukupolven kertova vanha taru pystyy tavoittamaan ihmiset uudella tavalla ja vanhoista elokuvista päästään kuitenkin nauttimaan koko perheen voimin. Mikään muu vuoden elokuvista ei todennäköisesti tule aiheuttamaan yhtä suurta kohua ja jännitystä, jo ennen elokuvateattereihin päätymistä, saati sen jälkeen.

Jatkoa suosituille sarjoille!

Jatko-osat suosituille sarjoille ja spin-offit

Sarjojen kulta-aika on parhaimmillaan ja lukuisat supersuositut sarjat saavatkin jatkoa vuonna 2017. Fanien odotus palkitaan vihdoin, kun viime vuosien odotetuimmat sarjat pääsevät taas ruutuun, tuoden yllättäviä juonenkäänteitä. Mukaan mahtuu veret seisauttavaa tilanteita, raakaa toimintaa, kuolettavia kohtaamisia, viliseviä sekunteja ja jännitystä, joka täyttää jokaisen katselijan toiveet. Vanhojen tuttujen sarjojen lisäksi luvassa on myös uudempia spin-off sarjoja, jotka juontavat juurensa alkuperäisiin tuotoksiin. Vaikka nämä eivät ehkä olekaan jatko-osia rakastetuille sarjoille, ne avaavat silti tuttua maailmaa hiukan lisää ja tuovat tarkemman kuvauksen tilanteeseen.

Listaamme on valittu 5 odotetuinta sarjaa, eivätkä useimmat niistä tule todennäköisesti yllätyksenä. Puhutuimpia sarjoja on vain rajattu määrä, eikä mukaan oteta sellaisia tuotoksia, jotka jatkuvat vaan jatkumisen ilosta, katsojamäärien tipahtaessa huimasti. Lisäksi yhtenä uutuutena nähdään spin-off sarja jo aikaisemmin päättyneeseen sarjaan, joka aikanaan sai katsojat pysymään tunnin ajan ruudun äärellä hyvin tiukasti. Jos jokin näistä sarjoista ei ole vielä tuttu, kannattaa ehdottomasti lähteä tutustumaan niihin, vaikkakin suotavaa olisi aloittaa ensimmäisestä kaudesta, jolloin tarina avautuu paremmin. Minkä tahansa sarjan parissa on kuitenkin ehdottomasti helppoa kuluttaa aikaa ja vihdoin vähintään puolen vuoden odotus on ohitse!

24: LEGACY

Aloitetaan lista suoraan esittelemällä uusi spinn-off sarja. Todennäköisesti monet muistavat supersuositun 24 sarjan, joka aikanaan sai miljoonan luokan katsojalukuja haalittua. Jack Bauerin seikkailut reaaliajassa, aina tunnin kokoisina pätkinä, saivat katsojat istumaan sohvan reunalla jännittyneessä tilassa. Jack Bauer ja koko 24 sarjan tiimi onkin varsin varteenotettava joukko, jolle pitäisi saada vastusta myös uuden sarjan osalta. Nähtäväksi jää pystyvätkö uudet hahmot täyttämään vanhat ja luotireikien täyttämät saappaat, vai lyssähtääkö sarja jo ensimmäisen tuotantokauden aikana, ammutun autonrenkaan tavoin.

Yritystä ei ainakaan puutu, sillä pääosassa nähdään Walking Dead ja Straight Outta Compton sarjoista tuttu Corey Hawkins. Irakista armeijan palveluksesta palaava sotilas saa selville olevansa ISIS tyyppisen organisaation maalitauluksi. Sotilas kääntyy automaattisesti antiterrorismi järjestön puoleen, eikä aikaa hoitaa mutkikas tilanne ole tietenkään 24 tuntia pidempään. Jos uutuus pystyy täyttämään samanlaiset odotukset kuin vanhakin sarja, voidaan odottaa pitkään jatkuvaa, laadukasta uutta sarjaa.

Missing kausi 2

Missing – kausi 2

Missing nähtiin ensimmäistä kertaa ruudussa vuonna 2014 ja vihdoin tämä helmi saa jatkoa. Ensimmäinen kausi oli täynnä jännitystä, kun mysteeriin sekoittui kadonnut lapsi, pakkomielteinen isä, hämäriä paikallisia poliitikkoja, sekä maailmaa nähnyt ranskalainen poliisi. Epätoivon ja lähestyvän uhan tunnelma tuli sarjasta hyvin selville ja se onnistui vangitsemaan katsojat heti ensimmäisestä jaksosta viimeiseen asti. Harva sarja on pystynyt yhtä hyvin kuvaamaan raastavaa tilannetta, jonka kadonnut lapsi pystyy luomaan.

Sarjan toinen kausi alkaa katsojien mieliksi tutun poliisin ilmestymisellä, sillä Thecky Karyo tulee taaskin esittämään tutkijaa. Mutta siihen jääkin yhtäläisyydet ensimmäisen kauden kanssa, sillä tiedossa on uusi tapaus, uusi uhri ja uusi mieltä kutkuttava mysteeri. Tutkijan aikaisemmat virheet ja epäonnistumiset johtavat vanhan jutun uudelleen tutkintaan, mistä seuraa mieltä kutkuttava seikkailu, jossa mysteerit seuraavat toinen toistaan. Aikaisempaan tapaan aikajanoilla leikitään häikäilemättä ja surevien vanhempien rooliin on otettu David Morrissey, joka on tuttu Walking Dead sarjasta, sekä näyttelijätär Keeley Hawes.

Walking dead kausi 7

The Walking dead – Season 7.5

The Walking Dead nousi heti suureksi hitiksi ja ensimmäisestä kaudesta onkin kulunut aikaa vuosia. Zombien täyttämän maailmanlopun aikaan sijoittuva sarja kertoo jäljelle jääneiden ihmisten yrityksestä pärjätä tässä uudessa maailmassa ja loputtomat yllättävät juonenkäänteet jaksavat kiinnostaa yhä uudelleen ja uudelleen. Viimeisin kausi syksyllä olikin täynnä kuolemaa, epätoivoa ja viimeisimmän pahiksen voitonvirnettä, joten fanit odottavat innolla koska virne saadaan pyyhittyä kasvoilta pois.

Vaikka kyseessä ei olekaan kahdeksas kausi, oli seitsemännen kauden puoliskojen välissä niin pitkä aika, että tämä voidaan lähes laskea uudeksi tuotantokaudeksi. Tällä hetkellä mitä tahansa voi tapahtua ja suurimpana kysymyksenä lienee se, tuleeko sota syttymään jo tämän tuotantokauden aikana, vai joudutaanko sitä odottamaan kahdeksanteen kauteen asti. Oli sota sitten tulossa heti, tai myöhemmin, varmasti päästään ampumaan zombeja ja näkemään joitain hyvin mielenkiintoisia tapoja tappaa epäkuolleita.

Fargo kausi 3
Fargo – kausi 3

Vaikka tämän sarjan menestymistä epäiltiin vahvasti, sillä kuinka moni sarja pystyy oikeasti tuomaan klassikko elokuvan henkiin sellaisella tavalla, mikä riittää pitämään katsojien mielenkiinnon yllä, mutta Noah Hawley todisti epäilykset vääräksi. Koska ensimmäinen ja toinen tuotantokausi oli menestyksiä, otetaan sama riski nyt kolmatta kertaa, kun ruutuun astelee jälleen erittäin vakuuttava näyttelijäkasti. Parkkipaikkojen kuninkaan tarinan pääroolissa nähdään Ewan McGregor, joka myöskin näyttelee päähenkilön veljeä. Muita näyttelijöitä mainitakseen voidaan heittää nimet Mary Elizabeth Winstead, Michael Stuhlbarh ja Scoot McNairy, vaikkakin joukkoon mahtuu lukuisia muitakin. Mustalla huumorilla höystetty rikosdraama sijoittuu kolmeen kaupunkiin Minnesotassa ja siinä seurataan epäonnistuneeseen ryöstöön osallistunutta paria, jotka jälkeenpäin sekaantuvat myös murhatapauksiin.

Game of Thrones – kausi 7

Game of Thrones kohosi yhdeksi maailman katsotuimmista sarjoista heti ensimmäisen jakson jälkeen. Pelkästään kirjojen suosio oli äärettömän suuri ja kun nämä pystyttiin muuttamaan kirjoille uskolliseksi sarjaksi, rakastuivat kaikki faneista aina massavirtaan asti. Game of Thrones sarja on aina pystynyt yhdistämään juonittelun, romantiikan, politiikan ja toiminnan henkeäsalpaavaksi kokonaisuudeksi, jossa henkilöt kasvavat, kehittyvät, saavat oivalluksia ja kuolevat mahdollisimman raa’alla tavalla, juuri kun niihin on ehtinyt kiintymään. Ketään ei säästetä kun talvi on tulossa, eikä seitsemäs tuotantokausi tuskin eroa edellisten säälimättömästä linjasta.

Suurin osa aikaisempien kausien tutuista hahmoista ovat kuolleet ja kuudennen kauden päätösjakso jättikin katsojat kunnolla koukkuun. Kysymyksiä heräsi lähes yhtä paljon kuin mielen tyhjentäviä “mitä? – ei!- mitä?” hetkiä. Koska George R. R. Martinin kirjat eivät ole vielä yhtä pitkällä kuin sarja, pystytään vaan arvailemaan mitä tämä oikukas tarinankertoja tulee keksimään hahmojen päänmenoksi ja kuinka moni hahmoista tulee selviämään, kun talvi leviää halki maan. Kohtaavatko viimein tulen ja jään voimat, vai onko seitsemäs, vain seitsemän jakson mittainen, kausi vasta avausta edessä häämöttävälle sodalle?

Odotetuimmat ulkomaalaiset sarjauutuudet 2017

Odotetuimmat sarja uutuudet 2017

Vuoden 2017 täytyy todella loistaa, jos se aikoo peitota 2016 vuoden sarjojen kulta-ajan, mutta ainakaan yrityksestä ei tule olemaan puutetta. Vuoden kaikki 12 kuukautta ovat täynnä huippu tähtien täyttämiä sarjoja, jotka starttaavat katsojien mieliksi pitkin vuotta. Näiden sarjojen voidaan olettaa jatkuvan myös toiselle tuotantokaudelle ja kuka tietää, ehkä nousta kestosuosikiksi. Komediaa, draamaa, jännittäviä käänteitä ja salaisuuksia on entistä enemmän, kun vaativaksi muuttunut yleisö vaatii sarjoilta sekä sisältöä, että laatua.

Osa sarjoista on näkyvillä suoraan televisiossa, kun taas toisiin päästään käsiksi ainoastaan internetin avulla, varsinkin koska Suomi ei yleensä loista sarjojen ensi-iltojen ajankohdissa. Jos kuitenkin joku sarjoista kiinnostaa, löytyy taivaskanavilta varmasti pääsy niiden pariin. Tai tietenkin kärsivällisimmille katsojille voi olla mieleen odottaa koko tuotantokauden saapumista myyntiin, jolloin jännityksestä voidaan nauttia putkeen pidempään.

The Young Pope

The Young Pope

Amerikkalainen paavi, joka on vielä huomattavasti nuorempi kuin edeltäjänsä? The Young Pope on saanut kaikkien odotukset korkealle heti alkuun! Tämä on yksi HBOn kohutuimmista sarjoista, eikä ihme sillä päänäyttelijän roolissa on kaikkien tuntema Jude Law. Nuoren, hyvin konservatiivisen, mutta kuitenkin myötätuntoisen miehen tie paaviksi aloittaa Pius XIII hallinnon. Sarjan on ohjannut Paolo Sorrentino ja näyttelijäkastiin kuuluu esimerkiksi Academy Award palkinnon saanut Diane Keaton. Yhdessä nunnan kanssa, joka kasvatti paavin, kaksikko navigoi vatikaanin syövereissä, yrittäen johtaa sitä omilla tavoillaan, välittämättä perinteiden panostuksesta. Tämä jos mikä aiheuttaa ristiriitaisia tunteita, kun vallanhimoiset hahmot käyvät taistoon toisiaan vastaan. Lisäksi läheisten menettäminen, yksinäisyyden pelko ja Jumalan pelko, ovat jatkuvasti lähellä. Sarja on jo nyt sen verran kohuttu, että voidaan olla varmoja toisen tuotantokauden ilmestymisestä seuraavien vuosien aikana.

Surkeiden sattumusten sarja

Surkeiden sattumusten sarja

Netflixin uusin kokoperheen sarja on Lemony Snickets A Series of Unfortunate Events, eli Surkeiden sattumusten sarja. Supersuosittuun 13 osaiseen kirjasarjaan perustunut sarja pyrkii herättämään traagisen tarinan henkiin uudella tavalla ja toisin kuin kirjoista tehty elokuva, tämä sarja tuskin jää aivan heti unohduksiin. Varsinkin kun otetaan huomioon että pääpahista, Kreivi Olafia, esittää kaikkien rakastama Neil Patrick Harris, on menestys taattu. Tunnetuista ja uskomattomista näyttelijöistä ei kuitenkaan ollut pulaa elokuvassakaan ja silti tämä floppasi pahasti. Sarjasta kuitenkin toivotaan parempaa tuotosta, vaikka tarina onkin sama.

Baudelairen sisarukset joutuvat orvoksi kauhean tulipalon seurauksena ja näin alkaa surkeiden sattumusten sarja, jossa lapset joutuvat huoltajalta toiselle. Kreivi Olaf, huoltajista ensimmäinen, osoittautuu ahneeksi ja ilkeäksi mieheksi, jonka moraalinen kompassi ei estä edes murhaa, tämän yrittäessä saada lasten omaisuus omiin näppeihin. Lopputuloksena on traaginen, mutta humoristinen ja ironinen, tarina kolmikon selviytymisestä maailmassa, jossa aikuiset eivät kuuntele lapsia, oikeus ei aina toteudu ja yhtä surkeaa sattumusta seuraa vain uusi, entistä surkeampi tapaus. Onnellista loppua metsästäville tämä ei ehkä ole se paras sarja, mutta jos kantti kestää, kannattaa ehdottomasti vilkaista millaisia sattumuksia tulee eteen!

Santa Clarita Diet

Santa Clarita Diet

Drew Barrymore on tuttu näyttelijä suurista elokuvista ja nyt tämän taidonnäytteitä päästään ihailemaan ensimmäistä kertaa pienemmältä ruudulta. Materialistista Californian lähiö kiinteistövälittäjää näyttelevä Barrymore pistää yrityksen pystyyn huumeidenkäyttäjä miehensä kanssa, samalla kun naisen täytyy kamppailla omia mielihalujaan vastaan. Tämä nainen näes on alkanut himoamaan raakaa ihmislihaa. Lopputuloksena on kupliva sosiaalinen satiiri, johon liittyy jopa kannibalismin kauhut. Tässä vaiheessa voidaan miettiä kuinka paljon sarja on varastanut suosituksi tulleelta iZombie sarjalta, mutta onneksi hyviä sarjoja ei voi koskaan olla liikaa katsottavana. Sarjan takana on vielä tunnettu Victor Fresco ja voidaankin olettaa että huumoria on runsaasti saatavilla!

Big Little Lies
Big Little Lies

Big Little Lies on yhdysvaltalainen musta komedia ja draama, jonka on kirjoittanut David E. Kelley. Sarja perustuu samannimiseen novelliin ja se on yksi vuoden jännittävimmistä uutuuksista. Minisarjaan sisältyy ainoastaan seitsemän jaksoa, joskin HBOn tuottamana jokainen näistä on todennäköisesti laadukasta työnjälkeä. Näyttelijäkaarti on kaikin puolin upea, mukaan mahtuu esimerkiksi Reese Witherspoon, Nicole Kidman, Alexander Skarsgård, sekä useat muut tunnetut nimet. Sarja keskittyy avaamaan kolmen idyllisessä kaupungissa asuvan äidin elämää, jossa vaikutusvalta, etuoikeus ja menestys saa väistyä salaisuuksien paljastuessa. Lopputuloksena on murha, jonka takana olevat petokset uhkaavat häiritä kaikkien rauhaa. Tietenkin sarjaan kuuluu joukko entisiä aviomiehiä, uusia vaimoja, koulupihalla kuhistavia skandaaleja, sekä vaarallisia valkoisia valheita, joiden avulla arjesta selvitään, mutta jotka uhkaavat paisua joksikin paljon suuremmaksi.

Nero Albert Einstein
Genius

Elämänkerta sarjoja on nähty lukuisia, mutta National Geographic kanavan uusin tuotos, Genius, on ehdottomasti pakko katsoa. Tietenkin sarja kertoo Albert Einsteinin elämästä ja tässä 10 osaisessa sarjassa siihen päästäänkin paneutumaan oikein kunnolla. Tuottajina ovat olleet Ron Howard, sekä Brian Grazer, joiden on onnistunut näyttää katsojille miltä teoreettisen fyysikon maailma on voinut näyttää, unohtamatta myöskään inhimillisempiä puolia. Päänäyttelijän roolissa nähdään Geoffrey Rush ja Einsteinin serkkua ja samalla toista vaimoa, esittää Emily Watson.

Einstein on kieltämättä yksi historian merkittävimmistä henkilöistä ja tämän saavutukset tieteen parissa ovat muokanneet vahvasti sitä, miten nykyään käsittelemme elämää, universumia ja kaikkeutta. Neron elämä ei kuitenkaan ole kovin yksinkertaista, sillä natsien kulta-aikana älykkäimmätkin ihmisistä, tai ehkä varsinkin ne älykkäimmät, joutuvat kamppailemaan sekä omien, että muiden aiheuttamien ongelmien kanssa. Matka 1900 – luvun kuuluisimmaksi tiedemieheksi ei ole ollut helppo ja mutkia löytyy vaikka muille jakaa. Tämän vuoden tieteellisimmistä sarjoista Genius kohoaa ehdottomasti kärkeen.

Odotetuimmat elokuvat 2017

Odotetuimmat elokuvat 2017

Viimeisimmät vuodet ovat olleet uskomattomia elokuva vuosia, jossa on nähty yhä suurempien budjettien käyttöä, entistä kehittyneemmän teknologian hyödyntämistä, sekä mahtavia taidonnäytteitä näyttelemisestä. Ennätyksiä on rikottu ja kassavirrat ovat tuoneet miljoonien voittoja studioille, huolimatta netin laittoman lataamisen yleistymisestä. Aina kun valkokankaalle saadaan Hollywoodin suurimpia elokuvia, on varmaa että raha liikkuu ja fanit odottavat innolla uusimman tuotoksen arvostelemista.

Vuoden 2017 odotetaan pääsevän samoihin lukuihin, vähintään. Luvassa on huima määrä huippuluokan elokuvia, tietenkin kaikilla suosituimmilla A-luokan tähdillä varustettuina. Odotettuja jatko-osia ja jännittäviä uutuuksia vilisee teattereissa lähes kuukausittain, joten tähän listaan on ollut erityisen vaikea valita esiteltävät elokuvat. Lopputuloksessa on kuitenkin pyritty huomiomaan elokuvia eri genreistä, jotta lähes jokaiselle katsojalle voidaan tarjota jotain odotettavaa. Vaikka joukosta ei löytyisikään itselle sopivaa vaihtoehtoa, ei kannata lannistua. Vuosi 2017 on vasta alkanut ja elokuvia tulee nähtäville varmasti jokaiseen makuun!

Hurjapäät 9

The Fate of the Furious

Fast and the Furious, eli Hurjapäät, elokuvasarja saa jälleen jatkoa, kun yhdeksäs elokuva pääsee valkokankaalle. Vaikka jo edellisen elokuvan tuotanto oli hataralla pohjalla, johtuen yhden päänäyttelijän, Paul Walkerin, menehtymisestä, osoitti elokuvan tuotot toista. Tämän takia jäljelle jäänyt vanha porukka kokoontuukin jälleen yhteen, tietenkin muutamien lisäysten kanssa. Ja tällä kertaa peliin heitetään myös muutamia vanhoja vihollisia. Kysymykseksi kuitenkin herää, ketkä ovat omalla puolella ja ketkä ovat vihollisia? Mitä jos yksi omista siirtyykin toiselle puolelle?

Vin Diesel, The Rock ja muut tutut henkilöt ovat jälleen toiminnan ytimessä, mutta tällä kertaa pahalle puolelle siirtyykin joukon johtaja, Dom itse. Muiden harteille jää pysäyttää Dom ja tämän uudet kumppanit, samalla yrittäen selvittää minkä takia mies käänsi takkinsa ylipäätään. Kun soppaan lisätään vielä maailmanvalloitusta havitteleva pahis, tarvitaan jo todella nopeita reaktioita ja jäätävää malttia. Autoja, huimia taistelukohtauksia ja Fast and Furious elokuville tuttuja pysäyttäviä tilanteita on tiedossa runsaasti.

War For The Planet Of The Apes

Apinoiden planeetta on vahoja klassikoita, eivätkä fanit voisi olla iloisempia uusimmista tuotoksista, jotka ovat herättäneet sarjan jälleen henkiin. Apinoiden planeetan syntyä avartavat elokuvat ovat olleet jättimenestyksiä, ja samaa odotetaan myös uudesta jatko-osasta. War For The Planet Of The Apes elokuvan tuotannossa ei ole säästelty lainkaan ja jälleen kerran päästään näkemään hiukan tarkemmin, kuinka Caesar nousee maailman johtajaksi ja miten käy jäljelle jääneiden ihmisten.

Kun suurin osa ihmiskunnasta on kuollut ja Ceasar ystävineen on luonut oman sivilisaation metsän siimekseen, nousee esille kontakti jäljelle jääneiden ihmisten ja apinoiden välille. Kun apinoilla on vastassa ilmavoimat ja koko ihmiskunta, voidaan miettiä miten vallankumous pystytään toteuttamaan. Kuka on valmis näyttämään inhimillisyyttä toista puolta kohtaan ja ketkä taistelevat vapauden, perheen ja planeetan puolesta loppuun asti. War For The Planet Of The Apes on toivottavasti yhtä vahva elokuva kuin edeltäjänsä, mikä takaakin elokuvateattereiden täyttymisen.

Kaunotar ja hirviö

Beauty and The Beast

Disney on julkaissut viimeisimpien vuosien aikana useita versioita rakkaista tarinoista, muuttaen rakastetut animaatiot oikeiden ihmisten näyttelemiksi. Tuhkimon ja Viidakkokirjan menestystä ei kukaan voi kieltää, joten ei tullut yllätyksenä että Kaunotar ja Hirviö elokuva olisi seuraavana jonossa. Huimalla tähtikaartilla varustettu uusin Disney elokuva sisältää esimerkiksi Emma Thompsonin, Kevin Klinen ja Sir Ian McKellenin, joten ainakaan näyttelijävalinnoissa ei pitäisi olla erityisesti valitettavaa. Koko perheelle tarkoitettu elokuva muuttaa sadun hahmot henkiin kauniilla, sykähdyttävällä tavalla ja saa uutta eloa ikimuistettavaan tarinaan.

Bellen lähtiessä etsimään kadonnutta isäänsä, tämä joutuu vangiksi lumottuun linnaan, jota tietenkin isännöin kauhea hirviö. Kaikki alkuperäisen tarinan parhaat hahmot on otettu mukaan, aina Gastonista, kuppiin, puhuvasta kynttiläjalasta kattiloihin ja pölyhuiskiin. Vaikka tarinan loppu onkin ehkä jo tiedossa, on se ehdottomasti katsomisen arvoinen koko perheen kanssa ja siksi yksi vuoden odotetuimmista elokuvista.

Star Wars Viimeinen Jedi
Star Wars Episode VIII

Trilogia saa jälleen kerran jatkoa vuonna 2017, kun Star Wars Episode VIII pääsee näyttämöille. Kun elokuvan valmistuksessa on ollut mukana huippukuuluisa Rian Johnson, voidaan olla varmoja että elokuvasta tulee juuri sitä, mitä fanit haluavat. The Force Awekens elokuva jätti monia kysymyksiä ilmaan ja uusimman osan toivotaan vastaavan vähintään näihin, tietenkin nostaen esille myös muita uusia kysymyksiä, siitä mihin planeettojen välinen sota tulee johtamaan ja ketkä tulevat olemaan vaikuttavassa asemassa.

Voiman ollessa uhattuna, hyvän ja pahan tasapainon järkkyessä, jedien ja vapaustaistelijoiden on jälleen kerran ryhdyttävä taistoon vapauden puolesta, vastustaakseen pahan nousua. Onko jedien aika tullut täyteen päätökseen, vai onko näillä sankareilla vielä mahdollisuus pelastaa universumi ja siinä samalla itsensä? Elokuvan katsomisen lisäksi kokemukseen kuuluu tietenkin ensi-illan pukujen ihmetteleminen, kun fanit pääsevät toteuttamaan itseään ja teatteri täyttyy lukuisista galaksin henkilöistä.

Fifty shades darker
Fifty Shades Darker

Fifty Shades Darker on jatko-osa supersuositulle Fifty Shades of Gray elokuvalle, mikä perustuu suosittuun kirjasarjaan. Toisessa osassa nähdään tietenkin ensimmäisestä elokuvasta tutut hahmot, eikä draamaa tule puuttumaan. Kaikille katsojille tämä ei ehkä sovellu ja varsinkin nuorimpien katsojien silmille elokuva ei ole välttämättä se paras. Christian Greyn ja Anastasia Steelen seikkailut jatkuvat samasta tilanteesta, johon jäätiin ensimmäisen elokuvan lopussa.

Rikkaan ja jokseenkin ongelmallisen nuoren miljonääri miehen ja tavanomaisen opiskelija tytön epätavallinen suhde joutuu jälleen koetukselle, kun kahden hyvin erilaisen maailman arvot kohtaavat. Ökyrikkaiden maailmaan joutuva Anastasia Steele joutuu kohtaamaan huomattavasti suurempiakin haasteita, kuin oikean haarukan käyttäminen oikeaan aikaan, kun Christian Greyn mielenterveydelliset ongelmat ja traumaattinen lapsuus alkaa paljastumaan entistä enemmän. Kun mukaan heitetään vielä kostonhaluinen ex tyttöystävä, sekä pomo joka ei ymmärrä sanaa ei, on draama valmis.

Top